Maaseututreffien live-kokoontuminen

Aktion Österbotten, Suomen Kylät ry ja Töitä Suomesta Oy toteuttaa 28. – 29.9.2023 osana Kestävän kehityksen viikkoa 24 tunnin mittaisen, lounaasta lounaaseen kestävän leirin Nuorisokeskus Marttisella Virroilla. https://www.marttinen.fi/
Leiri on tarkoitettu kaikille maaseudun kehittämisestä kiinnostuneille. Toiveemme onkin, että saamme paikalle ihmisiä eri puolilta Suomea, erilaisista ympäristöistä ja erilaisilla näkökulmilla.
Teemoiksi ovat valikoituneet maaseudun brändi; miltä haluamme sen näyttävän ja miten voisimme kehittää sitä toivomaamme suuntaan sekä työperäinen maallemuutto.
Ulkopuoliseksi puhujaksi olemme varanneet paljon positiivista palautetta saaneen Mikko Kalliolan, Aava & Bangin luovan johtajan (Mikon LinkedIn profiili). Tulemme työskentelemään yhdessä myös erilaisissa työpajoissa.
Tarjolla siis verkostoitumista, uusia näkökantoja ja inspiraatiota! ✨
Tapahtumalle on haettu rahoitusta, joten lopullinen hinta muotoutuu, kun olemme saaneet kaikki päätökset. Hinta tulee enimmilläänkin olemaan muutamia kymppejä. Tämä maksu sisältää majoituksen, ruuat ja ohjelman. Tavoitteena on saada kustannus mahdollisimman kohtuulliseksi, jotta osallistuminen ei kenelläkään jäisi euroista kiinni.
Enimmäismäärä leirin osallistujille on 40 henkilöä. Mikäli ilmoittautumisia tulee enemmän kuin paikkoja on, pyrimme valitsemaan halukkaiden joukosta taustoiltaan mahdollisimman monipuolisen ja innostuneen porukan!